tiistai 23. elokuuta 2016

23.8. CLIL-koulutusta, kulttuuria ja St. Patrick's Cathedral

Tämän päivän aloitimme taas CLIL-koulutuksella. CLIL koostuu neljästä  perusajatuksesta, joita ovat content, communication, cognition ja culture. Keskityimme erityisesti siihen, kuinka lasten ajattelutaitoja ja oppimista tulisi kehittää. Vertailimme ja pohdimme suomalaisten, irlantilaisten ja espanjalaisten oppimista Bloomin taksonomian avulla. Koko kurssin ajan olemme keskustelleet paljon yhtäläisyyksistä ja eroista näiden kolmen maan koulutussysteemeissä. Näistä keskusteluista on selvinnyt, että Irlannissa CLIL-opetukseen on tehty tarkkoja opetussuunnitelmia, mutta Espanjassa sen toteuttaminen on haastavampaa muun muassa vaativien vanhempien ja tiukan opetussuunnitelman takia.



Myöhemmin kävimme tutustumassa Irlannin kansallisgallerian taideteoksiin. National Gallery of Ireland on monipuolinen museo, jossa on 2500 maalausta ja 10 000 muuta taideteosta Irlannista ja Euroopasta.





Vierailimme iltapäivällä Saint Patrickin katedraalissa, jossa osallistuimme opastetulle kierrokselle.






Katedraalin alue on toiminut rukouspaikkana vuosisatojen ajan. Nykyinen rakennus on rakennettu vuonna 1220. Kaikkein kuuluisin katedraalin yhteyteen liitetty dekaani on Jonathan Swift, joka kirjoitti Gulliverin matkat- kirjan. Jonathan Swift on haudattu katedraalin lattian alle. 



Händelin "Hallelujah" 



Boyle monumentin pystytti Richard Boyle toisen vaimonsa muistoksi. Alunperin Boyle monumentti oli alttaritaulun vieressä mutta sitä ei pidetty soveliaana. Monumentti siirrettiin kirkon takaosaan ja Boylen sukulaisia pyydettiin maksamaan monumentin putsauskustannukset. He kieltäytyivät, koska kirkko ei suostunut heidän pyyntöihinsä siirtää monumentti takaisin alttaritaulun viereen.



Kierreportaat, jotka johtavat kirkon urkujen luo.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti