maanantai 24. huhtikuuta 2017

Ihana ja upea ystävyyskoulumme Espai 3!

Koulu on koulu niin Namibiassa kuin myös Suomessa tai Espanjassa. Silti erot sekä maan sisällä että eri maissa ovat kuitenkin valtavia. Suomea aina hehkutetaan PISA-tuloksista ja uskomattoman upeista sekä korkeasti koulutetuista opettajista. Onko tieto silti ainoa tapa mitata maan koulujärjestelmän toimivuutta? Jos suomalainen lapsia osaa laskea ja on päntännyt ulkoa luonnontieteitä, niin sekö tekee heistä tulevaisuuden osaajia? Barcelonan ryhmämme pohdiskeli tätä asiaa pitkään ja hartaasti.

Vierailimme kolmessa eri koulussa matkamme aikana ja ystävyyskoulumme Escola Espai-3 oli huikea esimerkki siitä, kuinka koulu voi olla tietyllä tapaa kuin yksi iso perhe. Ilo, hymyt, yhdessä tekemisen meininki ja toki myös espanjalainen elämäntapa tekivät meihin syvän vaikutuksen. Koulu sijaitsi noin 15km Barcelonan keskustasta San Joan Despin kaupungissa. Espanjalainen lapsi tulee esikouluun jo kolme vuotiaana. Eskari kestää kolme vuotta, jonka jälkeen kuusivuotiaina alkaa eppuluokka. Primaria-tasolla eli alakoulussa on kuusi luokkaa, jonka jälkeen siirrytään yläkouluun ja sitten eteenpäin lukioon tai ammatilliseen koulutukseen.

Koulumme oli kaksisarjainen, joskin oppilaita siis noin 400, koska myös eskarilaiset lasketaan siellä "samaan nippuun". Koska Espanjassa aloitetaan koulu jo aikaisin, tuntui, että jo 7-8-vuotiaat osasivat tehdä aika monimutkaisia juttuja teknologisilla laitteilla sekä pystyivät kivasti toimimaan ryhmissä. Emme tiedä, oliko tähän syynä varsinaisesti koulun varhainen aloitus vai erilainen koulukulttuuri ylipäätään. Espai-3:ssa tehtiin paljon ryhmätöitä sekaryhmissä eri ikäryhmien ja luokkien välillä. Lisäksi valmisteltiin paljon juhlia ja yhteisiä tapahtumia.

Ilon kautta, ihan joka asiasta ei tarvitse oppilaille nuohota, luottamus oppilaisiin ja toisaalta rohkeus kokeilla uusia pedagogisia juttuja. Jotain tälläistä pystyi aistimaan rakkaassa ystävyyskoulussamme.

3-vuotiaiden tekosia.

Koulun henkilökunta plus kolme suomalaista ukkoa.


Koulun etuovi. 3,5 miljoonan metropolissa koulun ovet ovat visusti lukossa.

Käytävämaisemaa.

Eskareiden 3-5v. pieni piha-alue.

Koulun välituntipiha ja liikuntatuntialue.


Musatunnilla nokkahuilun soittoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti